Tutustu spa-etikettiin ennen vierailuasi.
Spa-etiketti varmistaa sen, että meillä viihtyvät kaikki. Kakola Spa on tarkoitettu erityisesti rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Spa-etiketti antaa sinulle mahdollisuuden irrottautua arjesta ja henkilökunnallemme mahdollisuuden palvella sinua mahdollisimman yksilöllisesti ja toiveitasi kuunnellen.
Toivomme, että annat välitöntä ja rehellistä palautetta palveluistamme. Näin voimme kehittää palveluitamme vastaamaan yhä paremmin asiakkaidemme toiveita.
Spa-etiketti
- Vieraidemme intimiteettisuojan vuoksi matkapuhelimien, kameroiden ja niihin rinnastettavien laitteiden käyttö allas- ja sauna-alueella on kielletty. Siksi kännykät ja muut arvotavarat jätetään Kakola Spassa pukukaappeihin.
- Kakola Span ikäraja on 18 vuotta. Varauduthan todistamaan ikäsi. tiettyinä aikoina span ovet ovat avoinna myös lapsille. Huomioithan, että turvallisuussyistä spassa vierailevien lasten täytyy olla yli 120 cm pitkiä ja uimataitoisia. Lapset ovat spassa vanhempien valvonnassa. Myös lasten tulee noudattaa spa-etikettiä.
- Spa on tarkoitettu ennen kaikkea rentoutumiseen. Liikuthan siksi span tiloissa rauhallisesti, käyt keskusteluja muita häiritsemättä ja jaat tilat muiden vieraiden kanssa.
- Omien alkoholijuominen tuominen Spahan on kielletty.
- Kaikenlainen seksuaalinen häirintä ja ahdistelu on kielletty. Jos koet häirintää tai ahdistelua, ilmoitathan siitä välittömästi henkilökunnallemme.
SAUNA- JA ALLASOSASTO
- Tarjoamme pyyhkeen vierailusi ajaksi. Pientä lisäkorvausta vastaan saat käyttöösi meiltä myös kylpytakin ja/tai pefletin.
- Turvallisuussyistä span sauna- ja allasosastolla omien juomapullojen tai vastaavien käyttö on kielletty. Saat baaritiskiltä vuokrattua käyttöösi täytettävän, rikkoutumattoman vesipullon.
- Ennen siirtymistä sauna- tai allasosastoille jokainen vieras peseytyy suihkussa.
- Pyydämme huomioimaan, että kaikkien vieraiden viihtyvyyden ja tilojen siisteyden vuoksi karvojen ajelu ja värjäävien aineiden, kuten hiusmaskien käyttö, on kiellettyä.
- Sauna- ja allasosastolla käytetään uima-asua.
- Altaisiin hyppiminen ja niissä sukeltaminen on kielletty.
- Nuuskan, purukumin yms. käyttö Spassa on kielletty.
- Span sauna- ja allasosastot ovat anniskelualueita, joten voit liikkua vapaasti juomien kanssa myös näillä alueilla.
ETIKETIN RIKKOMINEN
- Voimme tarvittaessa poistaa spa-etiketissä mainittuja sääntöjä rikkovan tai häiriötä aiheuttavan span tiloista.
HOIDOT
- Voidaksemme palvella sinua parhaalla mahdollisella tavalla, pyydämme sinua täyttämään esitietolomakkeen, kun saavut hoitolaan ensimmäistä kertaa. Kerrothan, jos sinulla on jokin sairaus, lääkitys tai muu seikka, joka vaikuttaa hoitoosi. Mainitse myös, jos olet raskaana tai olet hiljattain ollut leikkauksessa.
- Jotta hoito voidaan aloittaa sovittuna aikana, saavu hoitoon noin 5 minuuttia ennen sen alkua. Myöhästyessäsi hoidosta ei palvelua voida taata täydessä kokonaisuudessaan. Jos tiedät myöhästyväsi, ole ystävällinen ja ilmoita siitä asiakaspalvelijallemme, jotta henkilökuntamme osaa varautua asiaan.
- Kokovartalohoitoja, kuten hierontoja ja kehohoitoja, varten on riisuuduttava alusvaatteisilleen. Halutessasi saat vastaanottotiskiltä kertakäyttöalushousut. Vartalohoidossa hieroja tai kosmetologi peittää kehosi pyyhkeellä tai kankaalla ja paljastaa vain hoidettavan alueen.
- Toivomme sinun kertovan, jos jokin tuntuu hoidon aikana epämukavalta tai haluat, että jotain osa-aluetta huomioidaan enemmän. Hoidon voimakkuus voidaan aina sovittaa vastaamaan sinun tarpeitasi. Hoidon alussa hoitaja tiedustelee hoitoon liittyviä asioita, mutta sallii sinun toki nauttia ja rentoutua hoidon aikana. Voit milloin tahansa avata keskustelun itse tai esittää hoitajalle toiveitasi hoidon kulkuun liittyen. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin.
- Ajan siirtäminen tai peruuttaminen tulee tehdä viimeistään 24 tuntia ennen hoitovarauksen alkua. Alle 24 tunnin sisällä tulleista siirroista ja peruutuksista veloitamme 100 % varatun palvelun hinnasta. Mikäli sairastut alle 24 tuntia ennen hoidon alkua, voit siirtää ajan veloituksetta toiseen ajankohtaan.
- Hoitajalla on oikeus kieltäytyä palvelemasta alkoholin tai huumaavien aineiden vaikutuksen alla olevaa asiakasta. Tällöin ennalta varatusta ja maksetusta hoidosta ei palauteta rahoja.
Usein kysyttyä
Maksaminen ja sisäänpääsymaksu
Sisäänpääsymaksuun sisältyy vapaa allasosaston käyttö sekä 3 saunaa, suihkukävely sekä lumisuihku. Vierailun kesto on 3 tuntia. Tarjoamme pyyhkeen vierailusi ajaksi.
Sisäänpääsymaksulla voit nauttia spassa 3 tunnin ajan. Halutessasi voit ostaa lisäaikaa hintaan 2 tuntia/10 euroa.
Kyllä, lapset voivat tulla nauttimaan spasta vanhempiensa seurassa sunnuntaista perjantaihin ennen klo 17. Turvallisuussyistä lasten tulee olla 120 cm pitkiä ja uimataitoisia. Myös spassa vierailevien lasten tulee noudattaa spa-etikettiä, jonka löydät tämän sivun yläosasta.
Sisäänpääsyn hinnat löydät hinnastosta.
Spa-aikaa ei ole välttämätöntä varata etukäteen. Viikonlopun varaukset suosittelemme tekemään etukäteen, jotta voi varmistaa paikkansa toivottuna ajankohtana.
Meillä voi maksaa käteisellä sekä yleisimmillä maksukorteilla.
Kyllä, normaalihintaisen spa-vierailun voi maksaa Smartumilla sekä Epassilla. Smartumilla voi sisäänpääsyn lisäksi maksaa myös hierontoja. (Muita spa-hoitoja ei valitettavasti voi maksaa virikeseteleillä.)
Ei valitettavasti sisälly. Voit ostaa sisäänpääsyn erikseen, jos haluat yhdistää spa-vierailun hoitoon.
Ei voi, ranneke on henkilökohtainen ja käyttäjän henkilöllisyys tarkistetaan sisäänpääsyn yhteydessä.
Spa
Ei valitettavasti saa. Haluamme rauhoittaa span sekä suojella asiakkaidemme yksityisyyttä. Allas- ja sauna-alueelle ei saa tuoda kameroita tai matkapuhelimia.
Ei ole, vaan spassa oleskellaan yhteisissä tiloissa sauna- ja allasosastolla. Jokainen vieras käyttää uima-asua.
Spa-aikoja varatessa olemme joutuneet erottelemaan naisten ja miesten varaukset siitä syystä, jotta pukuhuoneissa riittää tilaa kaikille halukkaille.
Allasravintola tarjoaa virkistäviä juomia sekä pientä purtavaa. Juomista ja ruuista vastaa Ravintola Kakolanruusu.
Span keittiö sulkeutuu tuntia ennen span sulkemisaikaa.
Spassa ei saa nauttia omia virvokkeita. Baaritiskiltä voit vuokrata rikkoutumattoman vesipullon, jota voit täyttää vesipisteillä. Allasbaarista voit ostaa virvokkeita ja alkoholijuomia.
Kyllä vain, vastaanotostamme saa ostaa tai vuokrata miesten ja naisten uima-asuja.
Kakola Spa on ensisijaisesti suunnattu aikuisille. Lapsiasiakkaat ovat toki aikuisen seurassa tervetulleita sunnuntaista perjantaihin ennen klo 17. Varsinaisia aktiviteetteja ei lapsille ole.
Säilytämme löytötavaroita 3 kuukautta löytymisestä. Unohtuneita tavaroita voit tiedustella vastaanotosta tuntomerkkejä vastaan.
Pysäköinti
Span asiakkaat voivat pysäköidä Graniittilinnankadun päässä, hotellin vieressä sijaitsevaan parkkihalliin (osoite: Kakolankatu 19), tai muurien sisäpuolella, Kakolan Länsisellin edustalla olevalle pysäköintialueelle (sinne ajetaan Graniittilinnankadun satamanpuoleisessa kulmassa olevasta portista).
Voit maksaa pysäköinnin parkkihallissa käyttämällä Easypark tai Parkman -sovelluksia, tai maksaa saapuessasi span vastaanottoon (6,50 €/ 3,5h spakäynti). Jos maksat vastaanotossa, muistathan ottaa ylös autosi rekisterinumeron, sillä se kirjataan pysäköinninvalvonnan järjestelmiin.
Huomaathan, että Kakolan Länsisellin edustalla olevalla pysäköintialueella pysäköinnin voi maksaa vain sovelluksilla, ei span vastaanottoon.
Kadunvarsipysäköinti Kakolanmäellä on kiellettyä ja alueella on pysäköinninvalvonta.
Näin löydät perille
Kakola Spa sijaitsee Turun Kakolanmäellä, osoitteessa Graniittilinnankatu 2 F. Helpoiten pääset perille julkisilla, sillä täällä Kakolanmäellä on valitettavasti rajalliset pysäköintimahdollisuudet.
Span lisäksi Kakolanmäellä sinua palvelee Hotel Kakola, kaksi ravintolaa, juurileipomo, panimo ja sen taproom, kampaamo ja kauneushoitola sekä vankila- ja matkamuistomyymälä. Kakola Spa sijaitsee Graniittilinnan sisäpihalla, kallion uumenissa.
Tutustu tarkemmin saapumisohjeisiin.